torstai 29. syyskuuta 2011

Torstai, toivoa täynnä!

Kotiini saapui eilen shellack- geelilakka, ensimmäinen sellainen. Nyt pitäisi vielä  vaan löytää base coat ja top coat siihen niin voisin tehdä lakkauksia niistäkin. Mutta en pidä kiirettä niiden löytämisessä, vaan katselen rauhassa tarjontaa mistä niitä saisi kohtuulliseen hintaa; tuntuvat olevan aika arvokkaita.
Tänään saapui SannaTaraNailArt:sta pienen pieni paketti jossa oli tilaamani metallihohtoinen geeli, lilanvärinen sekä kynsitarroja ja kukkakoristeita. Aivan mahtavia nuo kukkakoristeet, ne ovat siis 3d-koristeita joissa vielä dimangit keskellä J Nyt vaan täytyy hieman tutkiskella kuinka nuo aika korkeat koristeet saapi kunnolla kiinnitettyä kynsiin.  Paketissa tuli myös bonuslahja: ihania lilan värisiä tähdemuotoisia kuvioita, kiitokset! Kuvat ostoksista tulevat vähän myöhemmin vk.loppuna.

Olipa ihana muuten tänään saada kauneusalan ammattilaiselta kehuja mun kynsistä. Hän sanoi, että onpa hyvännäköiset kynnet, oli ihmeissään kun kerroin että tein ne itse itselleni!
Alla kuva Roomasta, mun nimikkokatu :)

tiistai 27. syyskuuta 2011

Ciao, Italy!

Ihana Rooma on nyt nähty pienen, pienen palan verran. Olin siellä mieheni kanssa viettämässä pitkää viikonloppua pe-su. Ihanat ilmat, aivan upeat kuuluisat nähtävyydet sekä ihanaa shoppailua ja ruokailua ystävien kera.

Vai mitä sanotte tästä rakennuksesta; saa arvata mikä se on nimeltään…

Tai entä tämä…?

Mutta sitten tärkeisiin asioihin, eli kynsiin. Olen tässä pääni puhki yrittänyt miettiä että miten ystävälleni tehtyjen sormenkynsien geelauksen (eli oman kynnen geelauksen)kanssa kävi niin, että oikeasta kädestä raksahti tuosta kärjestä geeliä pois. Olen soittanut Cesars Secrets:n ammattitaitoiselle myyjälle ja kysynyt häneltäkin neuvoa. Olen tehnyt kaiken oikein mutta ehkä tosiaan syy on siinä, että kynnet saattavat olla kärjistä niin hauraat ettei edes geeli pysty sitä suojelemaan. Tällöin ainut, millä sen saa kestämään on tuo muovitipin laittaminen ja siihen geelit päälle. Ehkä kokeilemme sitä jossain vaiheessa?
Omat kynnet tarvitsivat pienen preppauksen ennen Rooman matkaa ja päätin kokeilla värigeeliä kynnen kärkiin. Työ oli hidasta, sillä jouduin samalla lapsia kaitsemaan ja näin ollen tein kynnet 3 erässä, kolmena eri päivänä. Värigeeli, jota laitoin kärkiin oli persikan väristä ja aika paksua. Täten se oli aika helppo työstää dotterin avulla.  Koristeeksi laitoin vielä glitterkukat sekä hopeaa nauhaa. Kynsistä tuli tällaiset:

Vanha sanonta: ei kannata mennä merta edemmäksi kalaan, pitää kyllä välillä paikkansa. Löysin ihan sattumalta ihan melkein naapuristani, n. 1km päästä liikkeen josta voi tavallinen kuluttajakin ostaa kynsitarvikkeita. Kävin siellä heti maanantaina ja mukaani tarttui nämä kaksi juttua; hengityssuojaimia pölyjä vastaan sekä beigen värinen metallihohtoinen geeli...tuo kuva ei sano mitään mutta ehkä sitten joskus kynnet jotka olen sillä tehnyt :)

maanantai 19. syyskuuta 2011

Every road goes to Rome...

No johan on aikaa taas vierähtänyt viime postauksestani. Viime viikko oli niin kiireinen sairaslomani takia etten paljoa kerennyt kynsiä tehdä tai edes miettiä. Perjantaina sain vieraakseni työkollegoitani ja tein yhdelle heistä varpaankynsien geelauksen. Kirkaspinkki geeli pohjaksi ja valkoinen ranskalainen. Siihen ranskalaisen väliin lisäsin kultaista glitteriä hyvin maltillisesti. Mielestäni kynnet onnistuivat ihan ok, vaikkakin viiniä nautin siinä samalla ja täten viivat eivät olleet ehkä ihan niistä suorimmasta päästä J

kuva tulee näistä varpaankynsistä myöhemmin...

Sunnuntaina tein kollegalleni sormiin omien kynsien geelauksen. Tein perusranskalaiset, enkä laittanut yhtään lisää pituutta vaan mentiin sillä pituudella mitä hänellä oli. Parit timangit laitettiin nimettömiin. Mielestäni yksinkertaisen tyylikkäät, mä tykkään:

Nyt kun koneet ja aineet mulla on itselläni, niin en mitenkään malttaisi pitää omien kynsiä kovin pitkään vaan haluaisin vaihtaa niitä ihan vähän väliä. Olen huomannut, että nyt ovat kynsinauhat  jo hieman kärsineet ainaisesta viilaamisesta, sillä tietysti taas on muutosprosessi jo käynnissä ja sekä kynsien väri että muoto ovat vaihtumassa, vielä kolme kynttä odottaa muutosta, pikku hiljaa, pikku hiljaa…sillä eihän Roomaakaan rakennettu päivässä !
Voisin tähän laittaa vähän muutakin, mitkä ovat minun intohimojani, yksi niistä ovat hajuvedet. Tässä minun suosikit tällä hetkellä; eli vasemmalta lähtien:
Miss Dior Cherie, Beben tuoksu, Gucci Flora, Escada Especially, Jennifer Lopez- tuoksu, Burberry Sport, Versace Pour Femme, Lancome Magnifique sekä Chanel Chance.



sunnuntai 11. syyskuuta 2011

Cesar Secrets is working !

Pikainen postaus; uusien omien kynsien kuva ja kertomus lyhyesti mitä tein ja millä:

Ensin lila – glitteri piti saada pois. Täytyy sanoa, että ilman tuota sähköistä kynsiviilaa olisin vieläkin viilaamassa niitä vanhoja geelejä pois! Tämä siis oli aivan mahtava ostos, todella tarpeellinen, sillä päätinhän tehdä itselleni kynsihuollot tämän vuoden loppuun saakka, enkä aio käydä kynsistudiolla ollenkaan! Noh, geelit vihdoin ja viimein lähtivät ja pääsin tekemään uusilla aineilla: Cesar Secrets:n tuotteilla. Ensin Nail Prep 1:sta koko kynnelle ja sit Nail Primer 2:sta luonnolliselle kynnelle. Tämän jälkeen otin uuden, myös heiltä ostetun huoltogeelin. Wow, mitä tuotetta se on! Sain rauhassa levittää geelin ensin kynsinauhojen lähelle ja siitä kynnen kärkeä kohti, ja eikun uuniin 2 minuutiksi. Laitoin vain yhden kerroksen tätä ja se näytti riittävän ihan mainiosti. Sen jälkeen viilasin ja höyläsin taas ja tasoittelin pufferilla. Sitten vain super gloss:a päälle niin johan oli kiiltävät kynnet!

Tämä flunssa joka minulla on & silmätulehdus verottivat huoltoa sen verran etten ensi edes jaksanut miettiä koristeluja. Sitten myöhemmin laitoin peukaloihin tarrat ja nimettömiin kukkatarrat sekä timangit. Vähän aikaa niitä katselutuani eli noin 1h, lisäsin kaikkiin kärkiin vähän omatakeisesti valkoista glitteriä ja tässä tulos (anteeksi sumuinen kuva):
Tee-se-itse kynnet...flunssassa :)

Ai juu, päätin vähän harjoitella tuota kynnen rakentamista teipin avulla ja onneksi minulla on harjoitussormia jotka eivät valita tai mene karkuun :)  Laitoin pohjalle sitä Inglot:n kynsilakkaa ja ripottelin vielä kostean lakan päälle kultaista glitteriä. Tässä lopputulosa, voilá!

lauantai 10. syyskuuta 2011

Natural / Nude or Beige ?

Lauantai-iltana on mukava vain lösähtää sohvalle ja alkaa suunittelemaan kaikkea kivaa, tietysti kynsiin liittyen J
Aloitetaan ensin vähän päivitystä; rakas kummityttöni kävi kynsihuollossa minulla. Hänelle tein ekaa kertaa teippien avulla ne pidennykset ja nyt torstaina oli sitten kulunut tästä laitosta kaksi viikkoa ja neljä päivää. Hänellä oli visio, että haluaa harmaat kärjet ja lupasi tuoda kynsilakkansa että laitamme sitä sitten huollon jälkeen. Kynsilakka kuitenkin unohtui hänellä kotiin, eikä minulla ollut itselläni vastaavaa. Täten tein hänelle ihan vain perushuollon ja jätin kynnen naturelliksi, eli en edes kärkeä värittänyt. Näin hän voi kotona tehdä sitten tuolla kynsilakalla kärjet. Tässä kuva kynsistä huollon jälkeen:
Ensimmäinen huolto
Hehkuttelin tuossa viime viikolla, että tilasin Cesarshop:sta kunnon huoltogeelin sekä primereita ja super gloss:a. Ihmettelin tämän viikon puolivälissä kun pakettia ei alkanut kuulumaan. Laitoin yritykseen sähköpostia ja sieltä alettiin heti asiaa selvitellä. He lähettivät minulle heti uuden paketin seurantanumerolla ja tänään kävin sitten paketin hakemassa asiamiespostista. Alkuperäinen paketti on kuitenkin jonnekin kadonnut ja minua harmittaa yhtä paljon kuin myyjääkin, pirun posti!! Tässä vermeet mitkä sieltä ostin:
Cesarsshop:n laadukkaat tuotteet
Rakkaan siskoni alettua puhumaan kestolakoista päätin käydä tavarataivaassa niitä vähän katsastamassa…eli Ebay:ssä. Ostinkin heti tuolta Irlannista yhden sellaisen jolla saan varmasti aika mukavan näköisen kynsipedin johon on kiva tehdä erilaisia koristeluja, tässä tuote:

Tässä vielä yksi ostos tältä päivältä, Inglot:n nude kynsilakka, numero: 715  Onpas kivannäköinen kynnessä ja meinaan huomenna kun teen itselleni kynsihuollon käyttää tätä lakkaa viimeistelyssä J Siitä sitten kuvaa myöhemmin…



maanantai 5. syyskuuta 2011

I got some extra !

Tässäpä saapuneet ostokset suomalaisesta nettikaupasta nimeltään: Sannataranailart. Toimitus oli todella nopeaa ja palvelu hyvää, eli täyden kympin ostospaikka! Sain sieltä myös extraa;  glitterhilepurkin sekä pussillisen dimangeja J
Ostokset Sannataranailart:sta

Sitten, Kiinasta tuli myös lisää glitterhileitä, peräti 12 purkkia! Saapuivat hienosti perille ehjinä ja näin minulla on laaja valikoima erilaisia värejä, sanoisin että aika lailla kattava valikoima! Näistä minulla onkin kuva jo tuolta aiemmin...

sunnuntai 4. syyskuuta 2011

I love September...

Syyskuu onkin jo vaihtunut ja vaikka mitä tapahtunut;
Viime viikolla tein työkollegalleni kynnet. Glitterkärjet tein glittergeelillä. Rakensin kynnet teipillä, mutta saa olla viimeinen kerta…ainakin vähään aikaan että käytän noita teippejä, sillä en saanut mieleistäni muotoa kynsiin ollenkaan. Lopputulos ei toisin sanoen ollut sellainen mihin olisi ollut kokonaan tyytyväinen. Täten meillä onkin sovittuna jo tapaaminen parin viikon päähän jolloin korjaan muotoa ja laitan jotain muuta kivaa ja uutta…
Tässä kynnet näillä glitterkärjillä:

Eilen lauantaina tein äidilleni oman kynnen geelauksen. Hän kun tekee työkseen sellaista hommaa missä kynnen pituus ei saa olla liian pitkä. Kynnet olivatkin kärjistä aika liuskottuneet ja uskon, että tuo geeli auttaa tässä ongelmassa. Tein ihan tavallisen valkoisen ranskalaisen kärjen ja pikkusormien kynsiin timantit. Tuli ihan siistit mielestäni ja äitinikin näytti olevan tyytyväinen J Tässäpä nämä kynnet: